torstai 31. tammikuuta 2013

Kuppikakkuja

Olen tehnyt muutaman kerran kuppikakkuja. Tällä kertaa päätin kokeilla kuppikakkuja hieman toisella tavalla: valmispakkauksesta.

Näihin kuppikakkuihin tuli siis valmis taikinaseos, jonka joukkoon piti lisätä ruokaöljyä, maitoa ja kananmuna. Koska on kyse minun leipomuksistani, lisäsin taikinaan myös kardemummaa, vaniljasokeria ja hieman punaista elintarvikeväriä. Tiesin, että kuppikakkujen kuorrotus tulee olemaan pinkki, joten halusin, että kuppikakkujen taikinassakin on aavistus pinkkiä sävyä.


Kuppikakut valmiina uuniin. Pinkkiä sävyä on juuri sopivasti.



Valmiina koristeltaviksi!


Kuppikakkujen kuorrotus tuli myös pussukasta, joka oli paketissa. Siihen piti lisätä 100 grammaa pehmeää voita tai margariinia (käytin molempia 50 grammaa) ja tuorejuustoa 200 grammaa (käytin maustamatonta Philadelphiaa).


Kuppikakkujen päälle olisi pitänyt lisätä myös valkosuklaarpuhetta, jota tuli mukana,  mutta halusin sen sijaan laittaa koristeeksi tekemiäni kukkakoristeita. Valkoiset sokerimassakukat olen käsitellyt helmiäisen sävyisellä elintarvikespraylla ja purppurat sokerikoristeet ovat pinkin sokerimassan ja vadelman makuisen kaulintamassan sekoitusta.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Whoopie

Olen jo jonkin aikaa halunnut testailla whoopie-leivoksia. Kun ystäväni päätti pitää kutsut viikonloppuna, sain hyvän syyn kokeilla useasta reseptistä kehittelemääni whoopie-reseptiä.

Nämä amerikkalaiset keksin ja kakun välimuodot tunnetaan myös nimellä whoopie pie. Innostuin todenteolla, kun luin Whoopie-leivokset - kirjan (Gummerus).


Yksi ystävistäni on allerginen kaakaojauheelle, joten päätin kokeilla whoopiereseptiä, johon sitä ei tule. Klassisita klassisimpaan whoopiehen kun kaakaojauhetta juuri tulee. Halusin taikinaan kuitenkin väriä, joten lisäsin taikinan joukkoon viimeiseksi hieman Red Velvet-leivonta-aromia. Lopputulos oli juuri sellainen kuin toivoinkin: hieman pinkkiä sävyä whoopien pintaan.

Kardemumma on suosikkimausteeni, jota lisään melkein kaikkiin makeisiin leivonnaisiini. Niin myös näihin whoopie-leivonnaisiin.

Suurin ongelmani oli whoopiesien täyte: minkä makuinen, millainen koostumus? Kun tein kirjan Whoopies-leivonnaiset - kirjan kahden reseptin täytteet, huomasin pienen ongelman: ensimmäisessä täyte oli aivan liian kiinteää ja sitä oli liian vähän. Toisessa täytteessä taas määrä oli suurempi, mutta koostumus oli liian löysä. Yhdistin täytteet ja kun whoopie oli saanut olla rauhassa viileässä, täyte oli juuri sopivaa. Maku oli heti erinomainen, mutta optimaalisen syömisen kannalta whoopiet tarvitsivat lisää kiinteyttä, jonka muutama tunti jääkaapissa sai aikaan.

Resepti
noin 20 whoopieta, määrä riippuu siitä, että kuinka isoja leivonnaisia pursotat tai levität lusikalla

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
115g voita
hieman vajaa 2dl sokeria
1 dl maitoa
1 kananmuna
3 tl Red Velvet- leivonta-aromia

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa voi ja sokeri, lisää joukkoon kananmuna. Lisää sitten joukkoon puolet jauhoista. Lisää maito, sekoita ja lisää loput jauhot. Jos käytät Red Velvet-leivonta-aromia tai muuta väriainetta, lisää se viimeiseksi. Sekoita.

Taikinan voi laittaa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille joko lusikalla levittämällä tai pursottamalla. Pursotin, sillä pidän siitä ja lopputuloksena oli mukavannäköisiä, pyöreitä leivoksia.

Paista noin 10-12 minuttia, uunista riippuen. Meillä uuni on sen verran tehokas, että 10 minuuttia riitti mainiosti.

Täytin whoopiet muutamaa tuntia ennen tarjoilua ja näiden kahden täytteen yhdistelmällä whoopiet tarvitsevat sen muutaman tunnin verran makustumista varten.

Täyte 1

2 rkl mehua (käytin vadelmaa)
3,5 dl tomusokeria (käytin 3 dl ruokosokeritomusokeria ja 0,5 dl mansikkatomusokeria)
115 g voita

Mittaa tomusokeri kulhoon, kaada joukkoon mehu, sekoita. Lisää sitten voi ja sekoita kunnes koostumus on tasainen. 

Täyte 2

200g tuorejuustoa (käytin karpaloa)
6 rkl creme fraisea
0,5 dl tomusokeria (käytin mansikkaa)

Mittaa tuorejuusto kulhoon. Lisää tuorejuusto ja sekoita. Lisää tomusokeri ja sekoita täyte tasaiseksi.

Yhdistä täytteet.

Valikoi valmiiden whoopie-leivonnaisten joukosta samankokoiset parit. Pursota tai levitä täytettä alimmaiselle keksille. Paina toinen keksi päälle. Laita valmiit whoopiet jääkaappiin odottamaan tarjoilua.





lauantai 12. tammikuuta 2013

Macaron ongelma

Tekisi kovasti mieli leipoa suloisia, värikkäitä macaron-leivoksia. Toistaiseksi olen vain keräillyt reseptejä ja lukenut muiden leivontakokemuksia, sillä pari asiaa pohdituttaa.

1. Macaronien ohjeeseen kuuluu kananmunanvalkuaisten vatkaaminen. Ja kananmunan valkuaisten ja keltuaisten erottaminen on yksi leivonta-asia, jota vältän niin pitkään ja hartaasti kuin vain suinkin pystyn. Varmasti tässäkin asiassa harjoitus tekisi mestarin, mutta hieman arveluttaa aloittaminen.

2. Haluaisin tarjoilla macaroneja ystävilleni, mutta yksi hyvistä ystävistäni on allerginen mantelille. Olenkin pohtinut, että miten tämän asian voisi kiertää. Siis muutenkin kuin tarjoamalla macaroneja toisessa seurassa. Tietääkö joku macaron-reseptin, jossa manteli on onnistuneesti korvattu jollakin muulla aineella? Jos, niin otan vihjeitä vastaan mielelläni.

3. Olen kuullut huomattavasti enemmän macaronepäonnistumisista kuin onnistumisista eli ei taida maailman helpoimmasta herkusta olla. Esimerkiksi kirjailija Marian Keyes sanoo suoraan leivontakirjassaan Saved by Cake, ettei pidä odottaa, että onnistuisi tekemään itse samanlaisia upeita macaroneja kuin mitä kaupasta saa...

4. Onko macaron-alustasta apua ja hyötyä?

Jos pääsen näiden macaronsselitysten ohitse ja oikeasti kokeilemaan, niin ainahan niitä voisi tehdä keväisen hääpäivän koittaessa. Häämatkallamme kun ihastelimme vaikka minkä värisiä macaronseja Pariisissa.




Joulukakku

Jouluna kahvipöydässä oli kakkuinnostuksestani johtuen tietenkin täytekakku.

Tein tällä kertaa 18cm vuoalla 4 kananmunan kakun. Laitoin pohjaan joulun kunniaksi ripauksen kanelia ja se sopi mukaan erinomaisesti. Teki mieli värjätä kakkupohja punaiseksi Red Velvet- värillä, mutta viime tingassa päätin olla värjäämättä. Ihan varmuuden vuoksi.

Kakku sai täytteekseen rahkatäytteen, joka syntyi mansikkaraparperi - ja vaniljarahkojen yhdistelmästä.




Kakku on päällystetty valkoisella sokerimassalla. Samasta massasta tein myös koristeet. 

Lumihiutaleiden alustana ja kakun reunalla on soijakermavaahto, jota olen viime ajat suosinut kakkujen reunalla. Siitä saa kauniin valkoisen, kiinteän vaahdon, jota on helppo pursottaa. Makukin säilyy hyvänä mielestäni tavallista kermavaahtoa paremmin.

Viimeinen silaus syntyi helmiäisen värisellä elintarvikesuihkeella. 

Tähtikaulin

Tänään leivontatarvikkeiden varastoni sai jälleen täydennystä. Mukaan tarttui purppura tähtikaulin. Olen pitkään halunnut testailla, että miten kuviokaulin toimii käytännössä ja etsin hyvän tovin mieleistäni. Kun hyvä käveli vastaan, niin päätös oli helppo.

 Kaulimessa on 3 tähtikuvioita:

Kysymys kuuluukin: mihin leivonnaisiin tätä piristysruisketta käytetään ensimmäiseksi...?



Leivontablogi alkaa

Uusi vuosi, uusi leivontablogi, näin on hyvä aloittaa.

Olen Sanna, 32-vuotias innokas leipoja. Olen leiponut kakkuja, keksejä, leipiä, pullaa, muffinsseja ja vaikka mitä niin kauan kuin muistan. Leipominen on intohimoni ja rakas harrastukseni.

Tässä blogissa leivon, suunnittelen leipomista, pohdin kaikenlaista asiaan liittyvää ja lupaan jakaa kuvia leipomuksistani sitä mukaa kuin uutta syntyy. Reseptejäkin voisi liittää mukaan sopivan hetken tullen.

Tervetuloa leipomaan kanssani!

Terveisin,
Sanna